Mitä odotin ja mitä sain

Ilmoittauduin käsityökouluun, koska halusin käsityöharrastukseeni uuden ulottuvuuden ja koska halusin syventää osaamistani käsityön eri osa-alueilla. Olen harrastanut käsitöitä vuosikausia: neulonut, virkannut, ommellut vaatteita, tehnyt tilkkutöitä ja kirjonut. Välillä harrastuksessani on ollut hiljaisempia jaksoja, ja eri käsityömuotojen suosio on vaihdellut. Kun netissä alkoi 2000-luvun alkupuolella syntyä neuleyhteisöjä ja ensimmäiset suomalaiset neuleblogit ilmestyivät, niin minunkin neulomisinnostukseni heräsi uudelleen. Neuloa voi missä tahansa, kun taas ompeleminen vaatii erityisen paikan ja vähän enemmän aikaakin.

Ennen käsityökoulun alkua pohdin hieman jännittyneenä sitä, kuinka paljon käsityökoulu vaatii taiteellisuutta ja luovuutta ja onko osaamiseni riittävää.

Neljän vuoden aikana olen tutustunut moniin uusiin käsityötekniikoihin ja oppinut paljon uutta. Moni tekniikoista oli sellainen, että ilman käsityökoulua tuskin olisin niihin tutustunut. Käsityöharrastukseni onkin uusien tekniikoiden myötä pikemminkin laajentunut kuin syventynyt. Käsityökoulussa onnistuin  löytämään onnistumisen elämyksiä mm. huovutuksessa ja keramiikassa, joista aiemmat kokemukseni olivat varsin surkeita.

Olen oppinut itsestäni käsityöntekijänä. Käsityökoulussa opin suunnittelemaan ja tekemään luonnoksia. Olen aika hidas saamaan työn alkuun ja valmiiksi, mistä oli välillä haittaakin, kun en ehtinyt saada harjoitustöitä valmiiksi oppitunneilla niille varatussa ajassa. Kontaktiopetukseen varatut tuntimäärät olivat joidenkin tekniikoiden osalta aika pienet. Käytän paljon aikaa suunnitteluun enkä harjoitustöissä yleensä päästä itseäni helpolla. Haluan että työni ovat viimeisteltyjä ja huolellisesti tehtyjä ja erityisesti tuttujen tekniikoiden ollessa kyseessä etsin uusia haasteita. Välillä olisin toivonut, että harjoitustyöt olisivat olleet tiukemmin rajattuja ja että omista töistä olisi saanut enemmän palautetta. Toisaalta se olisi tehnyt käsityökoulusta nykyistä stressaavamman.

Käsitöitä tehdessäni nautin yleensä enemmän prosessista kuin lopputuloksesta. Toki onnistunut lopputuotos tuottaa iloa, mutta käsityöt ovat minulle ennen kaikkea keino hidastaa; saada hetki omaa aikaa ja irroittautua arjen kiireistä ja haasteista. Parhaita ovat olleet ne hetket, jolloin olen kiireisen työviikon jälkeen juuri ja juuri jaksanut raahautua käsityökouluun. Parin tunnin tekemisen jälkeen tai kotiinlähdön hetkellä olenkin sitten huomannut, että työasiat ovat haihtuneet mielestä ja että minulla on ollut todella mukavaa tämän ryhmän kanssa.

Parasta käsityökoulussa olikin ryhmä, joiden kanssa pystyi jakamaan kokemuksiaan, ajatuksiaan ja ideoitaan. Emme ehkä olleet aina opettajien unelmaryhmä, mutta myös opettajat huomasivat meidän hyvän yhteishenkemme.

Oli hauskaa huomata käsityökoulun aikana, kuinka monella meistä oli selvästi oma tunnistettava tyylinsä tai töissä toistuva aihe tai väri. Itse en osaa tunnistaa töistäni jatkumoa tai toistuvaa teemaa. Töissäni ehkä näkyy mieltymykseni luonnonmateriaaleihin ja maanläheisiin sävyihin.

Vuosien varrella meillä oli kymmenkunta eri opettajaa. Jokaisella opettajalla oli oma tyylinsä opettaa, oma erikoisalansa ja oma suhtautumistapansa käsityöhön ja käsillä tekemiseen. Tämäkin oli antoisaa ja avartavaa. 

Valmis kirja

Esittelen seuraavassa kirjan alusta loppuun sivu kerrallaan. Kansikuvan piti esittää ovea, mutta ei se oikein ovelta näytä. Kirjassa on tarrakiinnityksellä oleva läppä pitämässä kirjaa kasassa:

Kirjassa on joka aukeaman vasemmanpuoleisella sivulla teksti ja oikeanpuoleisella sivulla tekstiin liittyvä kuva:

Kirjan kokoaminen

Kirjan yksi lehti koostuu suorakaiteen muotoisesta wertexkangaspalasta, joka on taitettu pitkittäin kahtia. Jokaisella aukeamalla on vasemmalla puolella teksti ja oikealla puolella tekstiin liittyvä kuva.

Sivun sisäreunaan jätetään "marginaali" purjerenkaiden laittamista varten. Päätin tehdä sivuihin myös vaihtoehtoisen kiinnityksen: Sisäreunoihin on ommeltu nyöristä lenkit joiden läpi kirjan kansiin kiinnitetyt nauhat voi pujottaa ja solmia.

Kirjan jokaisen sivun sisällä on laminoitu pahvinpala, jotta sivut ovat tukevammat käytössä.

Valmistin ensin kirjan sivut ja viimeisenä kannet. Jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut menetellä toisin päin. Kansiin olisi ollut mahdollista sovittaa sivuja ja pohtia sivuilla olevien elementtien sijoittelua suhteessa siihen miltä ne näyttävät valmiissa kirjassa.

Minulla oli alunperin ajatuksena käyttää useita käsityötekniikoita ja materiaaleina mahdollisimman paljon kierrätys- tai kotoa valmiiksi löytyvää materiaalia. Loppujen lopuksi käyttämäni tekniikat olivat ompelutekniikoita: koneompelu, kirjonta ja applikaatio. Jälkimmäinen tavoite toteutui sen sijaan melko pitkälle. Ostin kirjaa varten wertex-kangasta ja nyöriä; kaikki muu on toteutettu omista kaapeista löytyneillä materiaaleilla. Päädyin käyttämään aika paljon huopaa tai vanutettua villaneuletta, koska se on purkautumatonta materiaalia ja näin ollen helppoa applikoida.

Kirjan tekeminen oli aikaa vievää. Monet kuvat rakennettiin pienemmistä paloista, joten ompelujärjestys täytyi suunnitella hyvin. Jonkun kerran jouduin poikkeamaan alkuperäisestä suunnitelmasta, kun havaitsin sen toteutusvaiheessa toimimattomaksi. Esimerkiksi lammas-kuvan nurmikon toteutin alunperin ryijytekniikalla, mutta päädyin sen sijaan käyttämään nurmena vanhaa froteepyyhettä.

Alla on kuvia "Sip sip sika metsään menee" -loruun liittyvän sivun eri vaiheista:

Koskettelukirja: luonnoksia, luonnoksia

Olen käyttänyt poikkeuksellisen pitkän ajan koskettelukirjan suunnittelemiseen. Tällä kertaa on myös helppo uskoa, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Olen tehnyt kirjasta suunnilleen luonnollista kokoa olevan luonnoksen, jossa sivut ovat oikeassa järjestyksessään. Tällä tavoin saan värit vuorottelemaan tasapainoisesti ja voin pohtia elementtien sommittelua.

Käsityökoulussa olen oppinut ehkä eniten työn suunnittelusta. Käsityökoulun alussa, syksyllä 2008, piirtäminen ja luonnostelu tuntui todella hankalalta enkä voi sitä sanoa helpoksi vieläkään. Minulla oli vahvana käsitys "en osaa". Piirtämisen ja maalaamisen lisäksi olemme käsityökoulussa käyttäneet mm. kollaasitekniikkaa. Osa opettajista vaati tarkempia luonnoksia ja suunnitelmia kuin toiset. Näin jälkikäteen ajateltuna olen erittäin kiitollinen näille vaativammille opettajille.


Olen piirtäjänä vähän kömpelö, ja niinpä harakka näyttää itsepäisesti västäräkiltä piirroksissa. Eläinten kuvia olen tutkinut niin luontokirjoista kuin netistäkin. Googlen kuvahaku on myös avuksi.

Edelleenkin tuntuu hankalalta antaa piirroksiani muiden katsottavaksi. Toisaalta olen viime vuosien aikana huomannut, että suunnitteluprosessin kannalta on erittäin antoisaa työstää suunnitelmaa eteenpäin myös paperilla eikä vain ajatuksissa.

Koskettelukirjan eri tarinavaihtoehdot ovat pyörineet pitkään mielessäni kuvina. Luonnoksia on yksittäisinä papereina, parissa muistikirjassa ja jopa työvihkon reunaan ilmestyy luonnoksia tylsässä kokouksessa. Yhden kansansadun palastelin kymmenen sivun tarinaksi ja luonnoksiksi asti, mutta vasta tammikuun alussa päädyin nykyiseen aiheeseen eli eläinaiheisiin kansanloruihin.


Suunnitteluprosessini ei ole puhtaasti piirtämistä, vaan pyörittelen koko ajan piirroksen rinnalla erilaisia materiaalia ja tekniikoita. En osaa työskennellä niin, että piirrän luonnoksen ja alan sitten toteuttaa sitä, vaan puntaroin ohessa koko ajan erilaisia toteuttamisvaihtoehtoja. Jos joku yksityiskohta tuntuu mahdottomalta toteuttaa, niin jätän sen pois myös luonnoksesta. Suunnitteluni on näin ollen hyvin käytännönläheistä. Todennäköisesti suunnitelma elää vielä toteuttamisvaiheessakin, kun havaitsen jonkun ratkaisun toista paremmaksi. Lisäksi käytettävissä olevat materiaalit ohjaavat työskentelyä ja voivat johtaa suunnitelmasta poikkeamiseen. Esimerkiksi koskettelukirjan sivujen pohjavärien valintaan vaikuttaa eniten se, minkä sävyistä wertex-kangasta on kangaskaupassa saatavilla. Olisin halunnut pariin kuvaan pohjaksi valkoisen tai vaalean kankaan, mutta en löytänyt sellaista kaupasta, joten sivujen väreiksi valikoituvat kaupan tarjonnan perusteella punainen, vihreä ja sininen.

Koskettelukirjan suunnittelusta

Celia-kirjaston oppaassa asetetaan lukuisia vaatimuksia, jotka täytyy ottaa huomioon työn suunnittelussa. Näitä ovat mm. seuraavat:

Kohderyhmänä pienet lapset, joten kaikkien materiaalien ja ratkaisujen tulee olla turvallisia.

Materiaalien tulee olla myrkyttömiä ja kestää kovakourainenkin tutkiminen niin käsillä kuin suulla.
Pienille lapsille tarkoitetussa kirjassa ei saa olla pieniä irtoavia osia.

Materiaalien tulisi olla likaa hylkiviä, pestäviä ja käyttöä kestäviä.

Materiaalivalintojen täytyy jäljitellä todellisuutta. Kirjan kuvia kosketellaan ja tunnustellaan, joten materiaaleissa tulee olla kontrastia ja erilaisia pintoja. Kirjaan voi liittää myös ääntä tuottavia materiaaleja ja erilaisia toiminnallisia elementtejä, kuten taskuja, vetoketjuja ja irroitettavia hahmoja.

Värikontrastien täytyy olla selkeät. Taustassa ja kuvioissa tulee välttää kirjavuutta ja sekavuutta. Kuvassa tulee pyrkiä yksinkertaisuuteen: mieluummin vähän kuin paljon. Kuvissa on vain niitä asioita, joihin tekstissä viitataan.

Ihmis- ja eläinhahmot tulee kuvata kokonaisina siten, että niiden kaikki raajat, häntä ja muut olennaiset yksityiskohdat ovat kuvassa ja erottuvat. Kasvot ja pää tulee kuvata edestäpäin ja molemmat silmät tulee olla kuvassa.

Kuviin voin sijoittaa ns. ohjausviivan, joka auttaa ymmärtämään että eläin kävelee maan pinnalla eikä leiju ilmassa.

Kirjan koko on maksimissaan kymmenen kuvasivua. Kohollaan olevat elementit tulee pyrkiä sijoittamaan eri sivuilla eri kohtiin, jotta kirjasta ei tule liian paksu.

Lopputyö - aiheen valinta

Sain syksyllä 2011 jonkun sähköpostilistan kautta Celian tiedotteen, jossa kerrottiin koskettelukirjoista ja siitä, että niiden tekijöitä kaivataan lisää. Celia on valtion ylläpitämä erikoiskirjasto, joka tuottaa ja välittää kirjallisuutta saavutettavassa muodossa kaikille niille, jotka eivät sairauden tai vamman vuoksi voi lukea tavallisia painettuja kirjoja.

Celia on tehnyt myös oppaan koskettelukirjojen tekijöille (linkki). Oppaassa kerrotaan asioita, joita täytyy ottaa huomioon kirjaa tehdessään.

Itselleni oli alusta lähtien selvää, että tekisin kirjan pienille, 1-2-vuotiaille lapsille. Koskettelukirja voi olla elämys myös ns. normaalille lapselle. Alusta pitäen ajatuksena on ollut tarjota kirjaa Celian kokoelmiin, mutta jos sitä ei sinne hyväksytä, niin siinä tapauksessa lahjoitan sen ehkä jollekin tuttavapiirin pienokaiselle.

Koskettelukirjan aloittamisessa suurimman haasteen aiheutti kirjan aiheen valinta. Lueskelin suomalaisia kansansatuja, rakentelin omia pieniä tarinoita ja pohdin jopa luontoaiheista pientä tietokirjaa. Lopulta päädyin kuitenkin tuttuihin eläinaiheisiin loruihin ja lauluihin, joita olen itsekin lukenut omille lapsilleni.

Kirjonta (syksy 2011)

"Tavoitteena on opiskella kirjontapistoja sekä kirjonnan yhdistämistä tuunaukseen. Tuunauksella uudistetaan jokin vanha tekstiili esim. paita, kankainen laukku tms. kirjomalla kuvio siihen. Opitaan peruskirjontapistoja sekä hyödyntämään ompelukonetta kirjonnassa."

Kirjontaa harjoiteltiin kirjailemalla oma nimi puuvillakankaalle ja tekemällä pieni kirjontatyö merinovillahuovalle.

Pöllö-kännykkäkotelo:

Nimilappu käsityöpussiin:

 Olen tehnyt aika paljon kirjontatöitä, ja tämä osuus opintoja oli minulle erityisen mieleinen. Kirjonta on hitaudessaan terapeuttista. Kirjontapistoja tehdessään voi tuntea olevansa osa sukupolvien ketjua. Isoäitiemme ja isoisoäitiemme taidonnäytteitä olivat nimikoidut liinavaatteet, kirjotut pöytäliinat ja vaikkapa kangasnenäliinat, joiden kulmassa on kirjotut nimikirjaimet ja joiden päärmeet on ommeltu käsin. Nykyihmisestä tuntuu vähän omituiseltakin, että arjen käyttötekstiileihin nähtiin niin paljon vaivaa.

Varsinaiseksi työksi ajattelin alun perin kansanomaisella peittokirjonnalla kirjottua sohvatyynyä. Olen ihastellut pidemmän aikaa rekipeittoja ja haaveillut toteuttavani sellaisen. Piirsin useita luonnoksia sohvatyynyä varten, mutta en ollut niihin lainkaan tyytyväinen. Lisäksi en onnistunut löytämään sopivaa ohutta peittokirjontaan sopivaa villalankaa opintojen aikataulussa. Näin päädyin tekemään pienemmän työn, johon pystyin soveltamaan peittokirjontaa, eli kirjotut lapaset. Lapasten materiaaliksi valitsin opintojakson hengessä pesukoneessa vanutettua villaneuletta.

Olen tehnyt aikaisemmin useita kämmekkäitä ja lapasia villahuovasta hyvin yksinkertaisella tavalla piirtämällä kädestä kaavan. Päätin kokeilla tässä työssä uudenlaista kaavaa. Lähtökohtana käytin taannoin ostamiani lapasia, mutta muunsin kaavoja kuitenkin vähän yksinkertaisemmiksi niin että lapanen koostuu vain kahdesta kappaleesta:

Työn lähtökohtana oli iloisen väriset kukat ja köynnöstävät varret ja lehdet. Suomalaisissa rekipeitoissa värimaailma on ollut hillitty johtuen ehkä siitäkin, että langat ovat käsittääkseni olleet usein kasvivärjättyjä. Oma värimaailmani sai inspiraatiota Suomenlahden eteläpuolelta virolaisesta rikkaasta kirjontaperinteestä.En tehnyt työstä varsinaista luonnosta, vaan päätin rakentaa lapasen koristelun muutaman selkeän kuvion ympärille ja kirjoa lapasen kämmenselän täyteen koristeita kirkkailla ja iloisilla väreillä.


















 

Kirjontalangat ovat ohutta Pirkka-lankaa ja käsityöliikkeissä myytäviä villakirjontalankoja, joista käytin koko langan sijasta 2-3 säiettä. Pistoina on käytetty varsipistoja, ketjupistoja, linnunsilmäpistoja, aitapistoja ja erilaisia laakapistoja. Lapasen osat yhdistettiin toisiinsa koneompeleella. Lopuksi ompelin reunaan pykäpistoja.

Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Lapanen ei tosin ole malliltaan täydellinen vaan kämmenen puolella peukalon juureen tuntuu jäävän liikaa kangasta. Kaavaa voi seuraavassa kokeilussa muokata paremmin istuvaksi. Kirjonta onnistui sen sijaan erittäin hyvin.