Koskettelukirjan suunnittelusta

Celia-kirjaston oppaassa asetetaan lukuisia vaatimuksia, jotka täytyy ottaa huomioon työn suunnittelussa. Näitä ovat mm. seuraavat:

Kohderyhmänä pienet lapset, joten kaikkien materiaalien ja ratkaisujen tulee olla turvallisia.

Materiaalien tulee olla myrkyttömiä ja kestää kovakourainenkin tutkiminen niin käsillä kuin suulla.
Pienille lapsille tarkoitetussa kirjassa ei saa olla pieniä irtoavia osia.

Materiaalien tulisi olla likaa hylkiviä, pestäviä ja käyttöä kestäviä.

Materiaalivalintojen täytyy jäljitellä todellisuutta. Kirjan kuvia kosketellaan ja tunnustellaan, joten materiaaleissa tulee olla kontrastia ja erilaisia pintoja. Kirjaan voi liittää myös ääntä tuottavia materiaaleja ja erilaisia toiminnallisia elementtejä, kuten taskuja, vetoketjuja ja irroitettavia hahmoja.

Värikontrastien täytyy olla selkeät. Taustassa ja kuvioissa tulee välttää kirjavuutta ja sekavuutta. Kuvassa tulee pyrkiä yksinkertaisuuteen: mieluummin vähän kuin paljon. Kuvissa on vain niitä asioita, joihin tekstissä viitataan.

Ihmis- ja eläinhahmot tulee kuvata kokonaisina siten, että niiden kaikki raajat, häntä ja muut olennaiset yksityiskohdat ovat kuvassa ja erottuvat. Kasvot ja pää tulee kuvata edestäpäin ja molemmat silmät tulee olla kuvassa.

Kuviin voin sijoittaa ns. ohjausviivan, joka auttaa ymmärtämään että eläin kävelee maan pinnalla eikä leiju ilmassa.

Kirjan koko on maksimissaan kymmenen kuvasivua. Kohollaan olevat elementit tulee pyrkiä sijoittamaan eri sivuilla eri kohtiin, jotta kirjasta ei tule liian paksu.

Lopputyö - aiheen valinta

Sain syksyllä 2011 jonkun sähköpostilistan kautta Celian tiedotteen, jossa kerrottiin koskettelukirjoista ja siitä, että niiden tekijöitä kaivataan lisää. Celia on valtion ylläpitämä erikoiskirjasto, joka tuottaa ja välittää kirjallisuutta saavutettavassa muodossa kaikille niille, jotka eivät sairauden tai vamman vuoksi voi lukea tavallisia painettuja kirjoja.

Celia on tehnyt myös oppaan koskettelukirjojen tekijöille (linkki). Oppaassa kerrotaan asioita, joita täytyy ottaa huomioon kirjaa tehdessään.

Itselleni oli alusta lähtien selvää, että tekisin kirjan pienille, 1-2-vuotiaille lapsille. Koskettelukirja voi olla elämys myös ns. normaalille lapselle. Alusta pitäen ajatuksena on ollut tarjota kirjaa Celian kokoelmiin, mutta jos sitä ei sinne hyväksytä, niin siinä tapauksessa lahjoitan sen ehkä jollekin tuttavapiirin pienokaiselle.

Koskettelukirjan aloittamisessa suurimman haasteen aiheutti kirjan aiheen valinta. Lueskelin suomalaisia kansansatuja, rakentelin omia pieniä tarinoita ja pohdin jopa luontoaiheista pientä tietokirjaa. Lopulta päädyin kuitenkin tuttuihin eläinaiheisiin loruihin ja lauluihin, joita olen itsekin lukenut omille lapsilleni.

Kirjonta (syksy 2011)

"Tavoitteena on opiskella kirjontapistoja sekä kirjonnan yhdistämistä tuunaukseen. Tuunauksella uudistetaan jokin vanha tekstiili esim. paita, kankainen laukku tms. kirjomalla kuvio siihen. Opitaan peruskirjontapistoja sekä hyödyntämään ompelukonetta kirjonnassa."

Kirjontaa harjoiteltiin kirjailemalla oma nimi puuvillakankaalle ja tekemällä pieni kirjontatyö merinovillahuovalle.

Pöllö-kännykkäkotelo:

Nimilappu käsityöpussiin:

 Olen tehnyt aika paljon kirjontatöitä, ja tämä osuus opintoja oli minulle erityisen mieleinen. Kirjonta on hitaudessaan terapeuttista. Kirjontapistoja tehdessään voi tuntea olevansa osa sukupolvien ketjua. Isoäitiemme ja isoisoäitiemme taidonnäytteitä olivat nimikoidut liinavaatteet, kirjotut pöytäliinat ja vaikkapa kangasnenäliinat, joiden kulmassa on kirjotut nimikirjaimet ja joiden päärmeet on ommeltu käsin. Nykyihmisestä tuntuu vähän omituiseltakin, että arjen käyttötekstiileihin nähtiin niin paljon vaivaa.

Varsinaiseksi työksi ajattelin alun perin kansanomaisella peittokirjonnalla kirjottua sohvatyynyä. Olen ihastellut pidemmän aikaa rekipeittoja ja haaveillut toteuttavani sellaisen. Piirsin useita luonnoksia sohvatyynyä varten, mutta en ollut niihin lainkaan tyytyväinen. Lisäksi en onnistunut löytämään sopivaa ohutta peittokirjontaan sopivaa villalankaa opintojen aikataulussa. Näin päädyin tekemään pienemmän työn, johon pystyin soveltamaan peittokirjontaa, eli kirjotut lapaset. Lapasten materiaaliksi valitsin opintojakson hengessä pesukoneessa vanutettua villaneuletta.

Olen tehnyt aikaisemmin useita kämmekkäitä ja lapasia villahuovasta hyvin yksinkertaisella tavalla piirtämällä kädestä kaavan. Päätin kokeilla tässä työssä uudenlaista kaavaa. Lähtökohtana käytin taannoin ostamiani lapasia, mutta muunsin kaavoja kuitenkin vähän yksinkertaisemmiksi niin että lapanen koostuu vain kahdesta kappaleesta:

Työn lähtökohtana oli iloisen väriset kukat ja köynnöstävät varret ja lehdet. Suomalaisissa rekipeitoissa värimaailma on ollut hillitty johtuen ehkä siitäkin, että langat ovat käsittääkseni olleet usein kasvivärjättyjä. Oma värimaailmani sai inspiraatiota Suomenlahden eteläpuolelta virolaisesta rikkaasta kirjontaperinteestä.En tehnyt työstä varsinaista luonnosta, vaan päätin rakentaa lapasen koristelun muutaman selkeän kuvion ympärille ja kirjoa lapasen kämmenselän täyteen koristeita kirkkailla ja iloisilla väreillä.


















 

Kirjontalangat ovat ohutta Pirkka-lankaa ja käsityöliikkeissä myytäviä villakirjontalankoja, joista käytin koko langan sijasta 2-3 säiettä. Pistoina on käytetty varsipistoja, ketjupistoja, linnunsilmäpistoja, aitapistoja ja erilaisia laakapistoja. Lapasen osat yhdistettiin toisiinsa koneompeleella. Lopuksi ompelin reunaan pykäpistoja.

Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Lapanen ei tosin ole malliltaan täydellinen vaan kämmenen puolella peukalon juureen tuntuu jäävän liikaa kangasta. Kaavaa voi seuraavassa kokeilussa muokata paremmin istuvaksi. Kirjonta onnistui sen sijaan erittäin hyvin.

Kokeileva käsityö (syksy 2011)

Kokeilevassa käsityössä kokeilimme mm. muovipussien sulattamista ja sulatetun muovipussin käyttämistä materiaalina kasseihin tai pussukoihin. Tavoitteena oli tehdä asuste vapaavalintaisella "kokeilevalla" tekniikalla.

Itse tein runsaasti kokeiluja muovipussien sulattamisesta. Kokeilein ohuita ja paksuja muoveja, verkkomaisia hedelmäpusseja, pitsiliinoja jne. En kokenut tekniikkaa kovin inspiroivaksi vaikka sinällään onkin kiehtovaa, että muovipusseillekin löytyy uusiokäyttöä. Kokeilin myös leikata muovipussista suikaletta ja virkata siitä kukkia.

Kotona tein erilaisia kokeiluja vanhoista kirjansivuista. Päällystin muovirasioita kirjansivuista revityillä suikaleilla decoupage-tekniikalla ja opettelin tekemään paperisuikaleista helmiä.

Harjoitustyönä tein kaulakorun vanhasta kirjasta tehdyistä "helmistä" ja sulatetuista muoveista tehdyn rintakorukukan. Molempiin koruihin on yhdistetty myös kierrätysnappeja:

Tuunaus (syksy 2011)

Tuunauksen lähtökohdaksi otin kirpputorilta ostamani Benettonin villapuseron, joka oli jo valmiiksi hieman vanunut. Pesin sen tavallisessa pesuohjelmassa 40 asteen lämpötilassa, jolloin pusero huopui tiiviiksi.

Puseron hihat käytin kirjottujen lapasten materiaalina. Vartalo-osasta tein tyttärelleni liivin. Etuosan kirjoitusta korostin nappirivillä. Pääntielle ja kädenteille ompelin punaisella villalangalla pykäpistoja.

Jäljelle jääneestä villapaidasta olen käyttänyt paloja mm. koskettelukirjan valmistamisessa ja askartelussa.

Rottinkipunonta (kevät 2011)

Rottinkipunonnassa tutustuttiin punonnan perustekniikkaan ja erityisesti rottinkiin punontamateriaalina. Ensimmäisenä työnä punoimme korin, jonka pohja tehtiin pyöreästä koivuvanerilevystä. Korin seinä punottiin kolmen punoksella ja reunapäätös oli kolmen parin reunapäätös.

Seuraavaksi tein pienen korin, jossa harjoittelimme pohjan aloittamista punomalla. Korin seinä tehtiin kahden punoksella.

Punonta oli tekniikkana mielenkiintoinen ja sitä voisi kokeilla muillakin materiaaleilla. Kurssin jälkeen olen tutkaillut ihan uusin silmin oman kodin ja kaupoissa myynnissä olevia koreja: miten ne on valmistettu ja millä tekniikalla ne on päätelty.

Risupunonta (kevät 2011)

Risupunonta oli minulle  taas uusi tekniikka. Materiaalina käytetään tuoreita koivunoksia, mielellään rauduskoivua, ja rautalankaa. Ensimmäiseksi ongelmaksi uhkasi muodostua materiaalin hankkiminen, mutta onneksi opettajamme loihtivat ensimmäiselle opetuskerralle monta pussillista oksia. Aloitimme sormien verryttelyn tekemällä sydämenmuotoisen koristeen. Rautalanka päällystettiin keskikohdasta aloittaen molempiin suuntiin pienillä risunipuilla ja sidottiin rautalangalla. Päällystetty rautalanka taivutettiin sydämen muotoon ja koristeeksi laitettiin värillinen hiottu lasinpala.

Isompana työnä tein ylöspäin levenevän ruukun, joka aloitettiin avonaisella spiraalialoituksella. Rautalankaloimia oli neljä. Kun työn sai alkuun ja muutaman kierroksen tehtyä, se eteni mukavasti.

Viimeisenä työnä tein pallon, joka koottiin kolmesta samankokoisesta ympyrästä, jotka sidottiin liitoskohdista pallon muotoon ja päällystettiin eripituisilla risuilla. Valmiit työt ovat alla olevassa kuvassa, josta näkee että koivunrisujen punaruskea väri on korostunut niiden kuivuessa.

 

Risupunonta oli inspiroivaa. Risut ovat ilmainen, ekologinen materiaali, joita on helppo löytää, eikä punontatöihin tarvitse tehdä erityisiä tarvikehankintoja. Kahden päivän aikana oppi tekniikkaa sen verran, että sen jälkeen on helppo tehdä omiakin kokeiluja.

Kurssilla oli inspiraatiolähteenä Tarja Heikkilän kirja Risua ja rautalankaa. Kirjassa esitellään paitsi lukuisia ideoita ja ohjeita risutöihin myös risutöiden kulttuurihistoriaa. Perinteiset luudat ja saunavihdat edustavat suomalaisten risutöiden pitkää perinnettä.